Kaleva kehittää omakauppa -konseptiaan verkkokauppiaille
22.06.2011
Kaleva avasi omakauppa –konseptin mukaisen palvelun pilottikauppiaille joulun alla 2010. Pilottijakson aikana, maaliskuun loppuun 2011, palvelua kehitettiin yhdessä pilottiasiakkaiden kanssa. Loppukeväästä avattiin omakaupan uusi versio ja mukaan otettiin lisää pilottikauppiaita, joiden kanssa palvelua kehitetään kesäkuun 2011 loppuun saakka. Seuraava, edelleen kehitetty palvelu, avataan syksyllä 2011. Tällöin mukaan tuodaan uusia, erittäin merkittäviä, sekä kauppiaita, että kuluttajia palvelevia toiminnallisuuksia.
"Omakauppa –palvelu päätettiin avata koska www.kaleva.fi –sivustolla käy lähes 200 000 eri kävijää viikossa. Nämä kuluttajat haluavat lisää uudentyyppisiä palveluja helpottamaan heidän verkossa asiointiaan. Toinen syy palvelun avaamiseen oli se, että verkkokauppa Suomessa lisääntyy lähes räjähdysmäisesti. Kaleva haluaa olla mukana kehityksen kärjessä sekä auttamassa Pohjois-Suomalaisia yrittäjiä pärjäämään tässä kansainvälisessä kilpailukentässä. Toisaalta haluamme auttaa Kalevan lukijoita löytämään myös ne verkkokaupat, jotka ilman vahvaa paikallista näkyvyyttä saattavat hukkua verkkoavaruuteen", kertoo Kalevan Digitaalisen liiketoiminnan projektijohtaja Ilkka Tahvanainen.
Kaleva on aktiivisesti mukana VERCCO –hankkeessa tavoitteena omalta osaltaan olla mukana kehittämässä ylivoimaista verkkokauppa –konseptia, joka on myös levitettävissä muualle Suomeen ja kenties myös vientiin.
Jotta verkkokauppaan saadaan lisää vauhtia tarjoamme nyt VERCCO –hankkeessa mukana oleville yrityksille 20%:n alennuksen palveluhinnoista vuoden 2011 loppuun saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. www.omakauppa.fi –sivuston toimialakohtaista näkyvyyttä hintaan 102,00 euroa/kk (normaalihinta 128,00 euroa/kk). Palveluun pääset mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen omakauppa@kaleva.fi.






